Tove-pöllö esittäytyy

Olin ostanut jo noin vuosi sitten Marimekon tehtaanmyymälästä Herttoniemestä kangasta Maija Louekarin Kuiskaaja-kuosilla, mutta sain ommeltua siitä mekon vasta viime viikolla. Halusin helmaan jäävän oranssia, minkä takia mekosta tuli aluksi liian pitkä. Äidin vinkistä viisastuneena päädyin lopulta pussittamaan helman lyhyemmäksi ompelemalla molemmille sivuille kuminauhat. Sivusaumoja helmassa ei ole vaan pelkästään yksi sauma takana. Ompelin helman ja yläkaarrokkeen erikseen, ja kaarrokkeeseen tein nappikiinnityksen vetoketjun sijaan. Kaarroke oli hirveän vaikea saada istumaan hyvin varsinkin, kun tein sen kokonaan vuorilliseksi - en olisi varmasti selvinnyt ilman äidin apua. En silittänyt mekkoa kunnolla valokuvia varten, joten yläosa ei näytä istuvan kuvissakaan rintojen kohdalta oikein kunnolla.

Olen mekossa erityisen tyytyväinen siihen, että sain kuosin isot kuvat sopiville paikoille niin, että esimerkiksi iso musta pallo ei tullut takapuolen kohdalle. Mekko istuu myös hyvin ja tuntuu mukavalta päällä, eikä helma nouse liian ylös kävellessäkään, koska kuminauha on sivuilla eikä helmapäärmeessä. Lopulta saimme äidin kanssa kaarrokkeenkin istumaan hyvin. Helman yläreunassa on kuusi laskosta, jotka tuovat nekin lisää istuvuutta.

Hauska pöllö jäi leikkausvaiheessa mekon ulkopuolelle, joten päätin kiinnittää sen erikseen oikeaan olkaimeen. Pöllö sai tukevuutta ja vahvuutta kaksinkertaisesta liimakankaasta, ja olkaimeen ompelin sen käsin. Kiinnitin vielä rivin violetteja nappeja pöllön alareunaan - samanvärisiä nappeja on myös yläkaarrokkeen sivusaumassa kiinnitysnappeina. Viisivuotias pikkusiskoni antoi pöllölle nimeksi Tove. (Nimenannon jälkeen minulle on muodostunut jonkinlainen tunneside Toveen - olen huomannut muun muassa puhelevani pöllölle ja silitteleväni sitä. Hellyyden puutetta, kenties.) Toven ilme on mielenkiintoinen: se näyttää toisaalta siltä, että se iskee silmää, ja toisaalta se näyttää taas itkevän. Jos Toven tulkitsee itkevän, voi violettien rihmojen pöllön alla ajatella olevan kyynelvirtoja.

Vekeistä kelloon

Löysin viime viikolla UFF:n yhden euron päiviltä kuosiltaan ja malliltaan varsin kauniin vekkimekon, joka kaipasi vain hieman kaventamista vyötärön kohdalta. Materiaali on sähköistävää ja hiostavaa polyesteria, mikä sai minut epäröimään ostopäätöstä hetkisen. Lopulta kuitenkin päädyin jonottamaan mekkosen takia pitkähkön tovin hullunmoisissa alepäiväjonoissa Iso-Roban myymälässä.

Kotona kavensin mekkoa vyötärön kohdalta, minkä jälkeen helma ei harmikseni enää istunutkaan ja sivusaumoihin lantion kohdalle tuli kaksi ikävännäköistä laskosta. Koska helmaa oli vaikeaa ruveta vekkien takia kaventamaan, peitin laskokset yoyo-kiekolla näpertämilläni kukkasilla, jotka kiinnitin sivusaumoihin kavennuksien kohdalle yläkappaleiden ja helman saumakohtaan. Mekosta tuli täten oikein hieno, varsinkin kun sen kanssa käyttää lantiokukkasten kanssa samasta kankaasta tehtyä rintarossia pitseineen. Pidän erityisen paljon mekon pääntiestä ja sen nauhoista, jotka saa solmittua monella tavalla. Parhaiten mekko on mielestäni edukseen valkoisten pitsisukkahousujen ja valkoisten kenkien kanssa.

Olen tänä keväänä innostunut varsin kovasti kellohameista. Ne ovat kauniita ja kaiken lisäksi nopeita ja käteviä ommella varsinkin, jos vyötärölle venyttää sutjakasti resorin. Matkalla Odd Day -tapahtumaan viime lauantaina poikkesin sattumalta IvanaHelsingin putiikissa Uudenmaankadulla, jossa oli Design Districtin Odd Week -viikon ajan kaikki kuviolliset kankaat vain 15€/m. Ostin puolitoista metriä tuota kuvissa näkyvää valkoista trikoota (joka on muuten hirveän vahvan tuntuista ja painavaa ja siksi varmasti myös kestävää) ja saman verran punaista maatuskatrikoota, jonka sain ilokseni vieläpä metrin hinnalla pienen painovirheen takia.

Maatuskakankaan säästän loppukesäksi, jolloin ompelenen siitä mekon syksyksi. Valkoisesta ompelin sen sijaan heti seuraavana päivänä sunnuntaina itselleni kellohameen, joka istuu ja laskeutuu painavan materiaalin takia ihmeen hyvin. Tein ylijäämätilkuista vielä rintarossinkin, joka sopii hamoisen kanssa oikein hyvin ja tekee asukokonaisuudesta pirteämmän - pelkkä valkoinen tai musta paita ilman mitään koristeita on ainakin minun makuuni hieman tylsä. Ompelin samaisena iltana vielä pikkusiskollenikin uuden kellohameen oranssista kankaasta, jossa kissat soittavat kontrabassoa ja sähkökitaraa - siskon lempikangas tätä nykyä, kuulemma.

Ja näin Laura aloittaa

Hei ja tervetuloa! Perustin tämän blogin, koska haluan jakaa ompeluideoitani ja second hand -löytöjäni lukijoille, jotta he inspiroituisivat etsimään entistä enemmän persoonallisuuteensa sopivaa ja omannäköistään pukeutumistyyliä. Uskon, että vaatetus kertoo ihmisestä paljon, minkä takia on tärkeää löytää tasapainoinen suhde omaan pukeutumiseensa ja löytää omanlainen tyylinsä riippumatta siitä, onko tyyli muodin tai valtavirran pukeutumistrendien kanssa linjassa. Tämän ei ole tarkoitus olla muotiblogi, joskaan en myöskään kiellä, etteivätkö trendit vaikuttaisi minunkin pukeutumisvalintoihini ainakin jonkin verran.

Olen pienestä pitäen ollut kiinnostunut vaatteista, kankaista ja pukeutumisesta. Muotia en ole sen sijaan seurannut kovinkaan ahkerasti – en ole esimerkiksi koskaan tilannut muotilehtiä tai juossut uutuuksien perässä ala-asteaikojen paksupohjaisia kenkiä, tikkitakkeja ja raitaverkkareita lukuun ottamatta. Kiinnostus vaatetukseen on ainakin osittain varmasti myös perinnöllistä: äitini on tekstiilityön lehtori ja muutenkin varsin innokas käsityöihminen. Lapsena oli luonnollista, että sain usein vaatteeni suoraan ompelukoneen paininjalan alta sen sijaan, että olisimme ostaneet ne kaupasta. Saumurin ja ompelukoneen hurina ja puikkojen kilinä kuuluvat lapsuuteni äänimaailmaan, joten lienee varsin ymmärrettävää, että olen kiinnostunut tekstiileistä ja vaatetuksesta edelleen, vaikka olen asunut omillani jo useamman vuoden. Arvostan äitiäni suuresti siinä, että hän töidensä jälkeen jaksoi kärsivällisesti paitsi ommella minulle myös ohjata ja opettaa minua kotona ompelemaan silloinkin, kun oma kärsivällisyyteni on loppunut varsin lyhyeen ja tursimukset ovat lentäneet nurkkaan: ”Vihaan näitä muotokaitaleita! Haluun tän huomiseks valmiiks, miks ei vois vain päärmätä?” Tarvitsen edelleen ajoittain äidin apua sekä saumuriaan.

Olen ommellut harrastuksekseni teinivuosista alkaen, mutta vasta viime syksynä innostuin vaatteiden tekemisestä kunnolla. Uskon, että muutos johtui siitä, että jätin monia aikaa vieneitä harrastuksia vähemmälle tai kokonaan, sekä siitä, että opin nauttimaan myös itse vaatteiden tekemisestä enkä vain lopputuloksesta. Ennen hutaisin saumat ja päärmeet jokseenkin summanmutikassa ja sinnepäin, kun oli pakko saada jotain uutta päällepantavaa seuraavaksi koulupäiväksi; nykyään en hätäile niin paljon ja haluan huolellista jälkeä. Nopean valmistumisen sijaan minulle on tärkeää, että vaatteet istuvat ja että alavarat sun muut eivät röpsötä huolimattoman viimeistelyn takia. Olen alkanut nauttia ompelusta entistä enemmän sen jälkeen, kun katkaisin Internet-yhteyden kotonani, jotta minulle jäisi enemmän aikaa muihin vapaa-ajan tekemisiin. Olen hieman yllätyksekseni huomannut käyttäväni käsitöihin lähes kaiken sen ajan, jonka ennen lorvailin netissä. Aivan viime viikkoina olen myös huomannut istahtavani ompelukoneen ääreen aina, kun olen kaivannut lepoa ja halunnut rentoutua – en olisi pystynyt siihen vielä vuosi sitten. Asenteen muuttumisen seurauksena vaatteita on alkanut valmistua aiempaa enemmän ja nopeammin, enkä ole ommellut enää vain itselleni vaan myös esimerkiksi päiväkoti-ikäiselle pikkusiskolleni, joka rakastaa prinsessavaatteita ja kellohameita. Kesällä olen luvannut tehdä jotain myös muutamille ystävilleni.

En tee juurikaan muita käsitöitä ompelun lisäksi. Kutomista ja virkkausta en harrasta ollenkaan, mutta kankaita painan ajoittain, joskin melko harvakseltaan. Ompelen paitsi vaatteita myös pieniä asusteita tilkuista, esimerkiksi isoja ja varsin pitsipitoisia rintarosseja, joita kadulla vastaantulevat ja kaverinikin katsovat usein ihmeissään ja joita saattaa jossain vaiheessa löytyä jostain putiikista myös myytävänä. Rakastan lisäksi askartelua, esimerkiksi tulitikkuaskien koristelua, sekä silityshelmikorujen ja erilaisten helminauhojen ja rintakorujen väkertämistä iltapuhteina omaan käyttöön ja ystäville lahjaksi.

Arvostan laadukkaita ja kestäviä vaatteita sekä luonnonkuituja (polyakryylia en vaatekaappiini päästä). Pukeutumisessani suosin selkeitä linjoja ja värejä sekä isoja kuvioita. Valitsen asuuni yleensä kaksi tai kolme väriä, joista ainakin yhtä on löydyttävä kaikista vaatteista ja asusteista. Monet ovat kuvailleet tyyliäni paitsi värikkääksi myös retrahtavaksi ja pirteäksi. Rakastan hameita, enkä käytä lainkaan housuja lukuunottamatta mustia pillifarkkuja, joita käytän mekkojen ja tunikoiden alla. Mustaa ja valkoista käytän värejä tasapainottamaan. Lempivärejäni ovat vihreän eri sävyt, poltettu oranssi, sinapinkeltainen, petroolinsininen ja mintunvihreä. Tänä keväänä olen pukeutunut jonkin verran myös pinkkiin ja kirkkaanoranssiin. Marimekkoa käytän kyllästymiseen asti, ja käyn jokseenkin säännöllisesti Herttoniemen tehtaanmyymälässä hamstraamassa sekundakangaspaloja ompeluksiini. Pidän paitsi Maija Isolan myös Erja Hirven, Fujiwo Ishimoton ja Maija Louekarin kuoseista. Kaikkien tuntemia Tasaraita-paitoja ja Unikkoa en suosi, kuten en myöskään perusmallisia olkalaukkuja, joita käytän vain harvoin. Marimekon lisäksi Nansolla ja IvanaHelsingillä on valloittavia kuoseja ja malleja, ja kankaat ovat lisäksi ihmeellisen hyvälaatuisia, nukkaantumattomia ja kestäviä. Painan jonkin verran kankaita myös itse. Suomalaisista muotisuunnittelijoista pidän paitsi Paola Suhosesta myös muun muassa Annika Rintalasta ja Antti Asplundista, jonka vaatteisiin tutustuin ystäväni työharjoittelun kautta.

Vaikka ompelen nykyään jo melko suuren osan vaatteistani, en tee itse kaikkea – käyn säännöllisesti myös second hand -ostoksilla erinäisissä liikkeissä, Kierrätyskeskuksessa, kirpputoreilla sekä tietenkin UFF:n tasarahapäivillä. Trikoopaidat ja housut (l. mustat tiukat farkut) sekä sukkahousut ja legginsit ostan useimmiten arkisesti H&M:stä, Lindexiltä ja Gina Tricotista, joskin niissäkin olen melko tarkka ja ronkeli – en osta esimerkiksi trikoopaitoja, joissa ei ole vähintään 5% elastaania. Kengistä en käytä muita kuin nahkaisia ja useimmiten mustia.

Pidän paitsi ompelukoneen surinasta myös sanomalehden ja kirjojen sivujen kahinasta, Yann Tiersenin sointukuvioiden hyppelehdinnästä, Tori Amosin pianonsoiton soljunnasta, antikvariaattien äänettömyydestä, Taizé-laulujen harmonioista, Jumalan rakkaudenkuiskauksista, Supersampler-kameran kahden sekunnin surinasta, ystävien koko huoneen täyttävästä naurusta, pikkusiskon innonhihkunasta, imurin hurinasta, hiljaisuudesta, joka saapuu, kun ottaa toista kädestä, tiskialtaan pohjan paukahduksesta, kun sinne kaataa kiehuvaa vettä.

Blogiani aion päivittää ainakin kesän ajan elokuun loppuun asti – voi olla, että jätän tämän vain hetkelliseksi projektiksi, sillä syksyllä alkavat kesätöiden jälkeen taas opiskelu- sun muut kiireet. Merkintöjen uskon koostuvan lähinnä valokuvista ompelemistani vaatteista ja asusteista sekä second hand -ostoksista ja muistakin löydöistä, mutta on varsin mahdollista, että kirjoitan tänne myös ajatuksia ja kommentteja pukeutumisesta, materiaaleista ja vaatteista sekä mielestäni tyylikkäistä ihmisistä. Valokuvissa en aio peittää kuvankäsittelyohjelmalla kasvojani, mutta en aio toisaalta kertoa itsestäni mitään henkilökohtaista tämän enempää – jotka tietävät toisen blogini osoitteen, lukekoot sitä.